sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Turhat huolet...

Halvatlennot.fi

Ei pitäisi nuolaista, ennen kuin tipahtaa. Juuri, kun pääsin sanomasta kuinka
huolet kuuluvat matkustamiseen, niin nyt niitä sitten tulee.

Olin eilen tosiaan ajamassa lauantain yövuoroa taksissa, kunnes sain alkuillasta sähköpostia eTicket:stä, josta olin lippuni ostanut. Lipussa ilmoitettiin iloisesti kuinka maksu on saapunut onnistuneesti perille, lippua vaan ei saatu lento- yhtiöltä, joten eipä matka nyt onnistu. Pari kertaa luin sähköpostin ja ihmettelin, että eikö ne nyt aikasemmin voineet siitä ilmoitaa, kun lähtöön on alle 12 tuntia.

Otsassa kylmä hiki valuen ja ajatusten heittäessä kärrynpyörää, ajoin kotia kohti. Kotona anoin lentolipusta rahat takaisin ja rupesin käymään vaihtoehtoja läpi. Manchesteriin lentäviä lentoyhtiöitä on paljon ja lippujen hinnat vaihtelivat suuresti yhtiön ja päivän mukaan. eTicket sun muut Supersaversit eivät tulisi enää kyseeseenkään, niin paljon niistä on huonoja kokemuksia, joten suuntasin nokkani kohti finnairin elegantteja kotisivuja. Finnair tarjosi samaa lentoa, mihin olin aikasemmin pyrkinyt, yli sataa euroa kalliimmalla. Lähtö oli kallis, mutta tulomatka maksoi saman verran kuin alkuperäisessä. Vaihdoin päivän maanantaille ja tättädää, vain 40 euroa kalliimpi paketti oli syntynyt.

Halusin kuitenkin varmistaa vielä Matildalta, että tämä päivämäärän vaihdos sopii hänelle. Matilda oli kuitenkin nauttimassa englantilaisen rouvan kanssa iltateetä, joten jouduin odottamaan häntä hetken. Ajattelin käyttää aikani tehokkaasti, joten kävin päätin käydä kakkendaalilla siinä odottaessa. Toimituksesta suoriuduttuani oli lentolippu kuitenkin kallistunut 45 eurolla lisää. Tässä vaiheessa hermoni olivat kuitenkin niin herkässä, että ostin liput, oli hinta mikä tahansa.

Kaikki valmista lähtöön

Nyt tilanne alkaa tasaantua ja lähtöön on aikaa enää noin kahdeksan tuntia. Terve matkajännitys alkaa hiipiä kehooni ja pakkaaminenkin alkaa olla valmista. Ruisleipää kuulemma kannattaa ottaa mukaan, koska tummin leipä mitä sieltä saa kaupasta on suunnilleen saman sävyistä, kun perus suomalaisen iho talvikaamoksella. Toinen asia mitä suositeltiin pakata on lämmintä vaatetta. Taloista on unohdettu villat seinistä, joten sillä kannattaa sitten vuorata itsensä. Kuulemma wc:n seinän läpi voi katsella maisemia, eikä siihen tarvita edes ikkunaa.

Näillä eväillä suuntaan pilvilinnojen kautta Helsinki-Vantaan-lentoasemalle. Hyvää yötä!

lauantai 11. helmikuuta 2012

Ex tempore

Kohti Manchesteria

Oikein ihanaa ja aurinkoista kansallista hätänumeropäivää jokaiselle! Tiedä sitten, että mitä varten sellainen on olemassa tai miten sitä kuuluisi juhlistaa. En ala nyt tässä spekuloimaan päivän merkitystä sen enempää, vaikka kuinka tekisi mieli. Syy miksi tänne kirjoitin liitty nimittäin johonkin aivan muuhun.

Eilen noin puolenpäivän aikoihin juttelin Matildan kanssa Skypessä. Skypessä sen takia, koska Matilda oli lähtenyt edeltävänä tiistaina futishuligaanien synkimpään sydämeen: Manchesteriin. Jostain mielen-perukoilta kumpusi idea, että mitä jos lähtisin autolla Manchesteriin. Idea olisi pähkähullua toteuttaa ja heti ensimmäiseksi nousi esiin kaksi ongelmaa; a) Tarvitsisin koko ensiviikon lomaa b) tarvitsisin auton jolla lähteä, koska urheilullinen Ford Fiestani ei ole vaihtoehto tälle matkalle.

Ajatus alkoi pikkuhiljaa kiehtoa yhä enemmän ja lopulta, kun jouduin lähtemään perjantain yövuoroon, kysyin kollegalta, että mitkä olisi mahdollisuudet saada ensiviikko vapaaksi. Kollega oli sitä mieltä että pienet, koska hänen täytyisi saada joku muu ajamaan minun vuoroni ja perjaatteessa ainut vaihtoehto olisi Ari, joka on mahdollisesti luvannut ajaa toista taksia ensiviikon. Idea alkoi jäädä haaveeksi.

Sakun poistuttua autosta, soitin välittömästi Kallelle kysyäkseni voisiko hän ottaa vuoroni. Vastaukseksi tuli jyrkkä ei, koska hänellä itsellään on töitä maanantaista lauantaihin. Seuraava ja viimeinen oljenkorteni olisi siis tämä Ari. Kädet hikoillen valitsin vanhasta Nokialaisesta Arin numeron ja painoin vihreää luuria. Puhelin hälytti... ja hälytti, mutta ei vastausta. Hetken päästä koetin uudemman kerran ja silloin Ari vastasi ihmetellen, että mitä minä nyt hänelle soittelen, kun hänellä on vasta huomenna työvuoro. Totesin, että näin on, mutta tilanne on nyt sellainen, että minun täytyisi päästä ensiviikon vuoroista eroon. Ari sitten kysyi, että no mistä niistä. Vastasin, että kaikista. Oli hetken hiljaista ja Ari totesi: "ajan kyllä kolmeykköstä ensiviikolla, mutta soittelen myöhemmin uudestaan".
Puhelun päätyttyä aloin jo totuttautua siihen ajatukseen, että matkasta ei mitään tule. Ajattelin, että ajan tässä nyt yhden keikan ja menen sitten hetkeksi kotiin syömään. Espoon keskustan kohdalla sain keikan Rinnekodista. Ajoin paikalle ja jousille hyppäsi kehitysvammainen mies, jonka saattaja ilmoitti että Lohjan keskustaan olisi päästävä. Ovi kiinni, mies vöihin ja kohti Lohjaa. Vietyäni miehen Lohjalle Ari soittin uudelleen. Puhelu meni kutakuinkin näin: "Tuot mulle sitten pullollisen Skottilaista savuviskiä sieltä. Peruutin kolmeykkösen vuorot ja ajat mun huomisen iltavuoron. Lähet sinne britteihin ja pidät hauskaa."
Noh... nyt minulla ei sitten ole enää ensiviikon ajovuoroja. Jäljellä on enään este b. Soitin isälleni ja selitin tilanteen. Melko kevyesti isä tilanteen otti, mutta oli todella skeptinen, että autolla lähdetään. Siihen kun liittyisi hurjasti kustannuksia: lauttamaksu Helsingistä Tukholmaan, siltamaksu Ruotista Tanskaan, lauttamaksu Ranskasta Englantiin, syöminen, diesel, yöpyminen ja ongelmana olisi vielä nastarenkaat, joita ei Keski-Euroopassa saa käyttää. Tilanne näytti siis epätoivoiselta. Ajovuorot peruttu ja automatka alkoi kaatua taloudellisiin ongelmiin.


Mercedes vai airbus?

Aloin luovuttamaan ajatusta automatkasta ja päädyin internetin ihmeelliseen maailman tutkimaan Helsinki - Manchester-lentolippujen hintoja, jotta matka toteutuisi edes jossain muodossa. Hinnat pyörivät siinä 200 eurossa, kun automatkalle olisi tullut hintaa luultavasti noin 600 euroa. Lentäen pääsisi myös huomattavasti ripeämmin paikanpäälle, kun automatka kestäisi 1½ päivää. Päätin kerran suoda järjelle mahdollisuuden tehdä päätöksen ja kiitos halvatlennot-sivuston omistan nyt lentolipun Manchesteriin ja takaisin. Lähtö on huomenna kello 8:25 Suomen aikaa ja edessä olisi vielä iltavuoro taksissa sekä matkavalmistelut. Stressi ei ole vielä saanut otetta minusta, mutta alan aistimaan sellaisen alkua. Univelkaa on tällä hetkellä kertynyt jo monelta päivältä, joten miten ajan yövuoroni, kun täytyisi nukkuakkin ennen lentoa. Lento on vain 3 tuntia, joten ei siinäkään juuri nukuta. Myös pakkaus on aivan alkutekijöissä.


Onneksi tiedän, että nämä huolet ovat turhia ja selviydyn niistä loistavasti, sitä paitsi mitä matkustaminen olisikaan ilman jännitystä ja ongelmia? Ne kuuluvat matkustamiseen! Odotan innolla, että pääsen Manchesteriin näkemään Matildaa. Hän onkin tehnyt jo hieman alustavaa tutkimusta alueesta ja voitte lukea hänen blogistaan aiheesta lisää.

Nyt lähden suorittamaan velvollisuuttani taksikuskina ja kirjoittelen tänne, miten matka etenee täältä kylmästä Suomesta melkeen yhtä kylmään Manchesteriin. Hei, hei!

maanantai 14. marraskuuta 2011

Pyykkipäivä

Mistä minä nyt repäisin tämän inspiraation kirjoittaa tänne blogiin, jonka olemmassaolon juuri ja juuri muistin? Ehkä tylsyydellä on osuutta asiaan, kuten myös sillä että elämäni on saanut niin paljon uusia kulmia ja mausteita sitten viime kirjoituksen. Kassatyöt lopetin jo huhtikuussa, jolloin kuppini täyttyi tuosta ihmismieltä alentavasta työstä. Nykyään ansaitsen elantoni taksin-kuljettajana. Taksikuskiksi ryhtyminen oli loistava päätös.
Moni asiakas kysyy hieman huvittuneena,
että no olenko minä nyt sitten tykännyt työstäni. Vastaus tulee aina yhtä varmana; olen! Taksikuskin työ on mielestäni turhan aliarvostettu. Työ antaa paljon joustamisen varaa ja on erittäin ihmisläheistä. Toki on niitä kuskeja, jotka eivät paljoa puhu eikä pukahda, mutta jos vaan haluaa, niin saa varmasti kuulla joka päivä mitä hauskempia ja mielenkiintoisempia tarinoita. Todella monesta työstä voi tehdä itselleen mieluisen ihan vain asennoitumalla siihen oikein tai ikävän asennoitumalla siihen negatiivisesti.
Yhtään uhkaava tilannetta en ole joutunut vielä kokemaan. Suurin osa - ehkä noin 90% -asiakkaista on ystävällisiä tai istuvat vain hiljaa takapenkillä. 5% ovat todella ystävällisiä ja haluavat oikeasti keskustella. Loput 5% ovat sitten taas niitä joilla tuntuu olevan jotain ongelmia tai ovat ympäripäissään, eivätkä kykene olemaan asiallisesti.
Kun ajaa 12 tuntia päivässä ympäriämpäri pääkaupunkiseutua, niin siinä ehtii myös nähdä ja kokea kaikenlaista. Harmillisia asioita mitä näkee tai mistä kuulee usein ovat kolarit, tappelut, rattijuopot tai kadonneet henkilöt. Sitten välillä taas näkee vähän jotain hauskempaa, kuten mielenosoituksia tai kulkueita, katuesityksiä tai ihan vaan todella kauniita maisemia - on kerran taksiini meinattu synnyttääkkin.
Kaiken kaikkiaan erittäin mielenkiintoinen ammatti ja kyllä siitä juuri ja juuri elääkseen rahaakin saa. Taksissa kun nököttää tolpalla, niin on hyvää aikaa vaikka lukea, neuloa tai vaan turista kavereiden kanssa puhelimessa/facebookissa tai muiden taksikuskien kanssa tolpalla. Tällä hetkellä työ on sellaista, että ei tekisi pois vaihtaa millään. Nyt olen saanut jo kaksi ylinopeussakkoa vuoden sisään, niin että jos se kolmas tulee niin lähtee työ alta.
Nyt olen tyytyväinen kun "hajonnut" pesukoneeni taas toimii, vaikka ei se koskaan rikki ollutkaan. Mielestäni se kärysi ja kolisi ihmeellisesti, mutta isän tultua tarkistamaan asiaa, niin ilmeni, että "kolina" oli vetisten vaatteiden lotinaa ja palanut käry oli todennäköisesti pölyä mikä kärysi pois käyttämättömässä pesukoneessa. Mainittakkoon siis, että olen muuttanut asumaan omaan asuntoon myös tässä välillä. :)

tiistai 15. helmikuuta 2011

Ystävänpäivä... ei niin ystävällinen.


Yleensä en ole pitänyt maanantaita mitenkään ihmeellisenä päivänä. Siinä päivä muiden joukossa. Onhan viikonloppuun taas tietty matkaa, mutta ei se eroa muuten muista arkipäivistä. Eilen kuitenkin maanantai oli harvinaisen tuskallinen. Se oli myös ystävänpäivä!

Aamulla heräsin aikasin (joskus viiden jälkeen) heittämään tyttöystävääni töihin. Oli muuten jäätävän kylmä ulkona! Hyvä että auto käynnistyi. Auto lämpenikin vasta, kun olin saapunut takaisin. Heti kun olin päässyt takaisin syöksyin peiton alle lämmittelemään ja nukuin johonkin kymmeneen. Töitä minulla olisi 14:30. Aikaa siis olisi siis vielä tehdä vaikka mitä. Aamupalan jälkeen istuin koneelle editoimaan erästä matkavideota. Siinä aika juoksikin sitten turhankin nopeasti ja huomasin, että tuli jo kiire töihin. "Hitto!" Dösä tulee 10 minuutin päästä ja muistin, että eihän matkakortilla ole rahaa ja olin saanut jostain päähäni eilen, että tankkaan autoon bensaa koko käteisvaroillani. Rahaa ei tietenkään löytynyt mistään, joten jouduin turvautumaan ottamaan viimeisetkin hilut lapsuuden eurokokoelmastani, johon olin keräillyt eri maiden euroja. Onnekseni dösä oli myöhässä ja ehdin siihen juuri ja juuri.

Tähän mennessä päivä oli mennyt kuin mikä tahansa muu päivä. Ei mitään ihmeellistä. Töihin saavuttuani, kuitenkin iski jostain puun takaa aivan raivoisa väsymys! Ei todellakaan mikään perus väsymys. Yleensä kun istun kassalla, niin ensimmäinen tunti menee kuin siivillä ja ensimmäinen taukokin pääsee melkein yllättämään. Tällä kertaa asia oli toisin. Katsoin kelloa jo ensimmäisen viiden minuutin jälkeen. Ei siinä vielä mitään, mutta jostain ihmeen syystä kaikki asiakkaat olivat kuin kymmenen sitruunan syöneitä. Kukaan ei vastannut "Hyvää päivän jatkoa!"-toivotuksiini ja ruuhkat ylettyivät myymälän hyllyille asti. Tilannetta ei hyödyttänyt yhtään päässäni pikkuhiljaa yltyvä kolossaalinen päänsärky. Väsymyksen, pääsäryn, kiukkuisten asiakkaiden lisäksi onnistuin tekemään aivan naurettavia virheitä kassalla: löin väärän summan rahaa koneeseen, otin tuotteita liikaa tai liian vähän kuitille ja löin kassan auki ennen ostosten päättymistä. Siitä vasta asiakkaat innostuvatkin. Hetken päästä kassakin jumittuu. Jipii! Sitten vaan siirrytään ruuhkaisemmalle kassalle. Siellä onkin sitten valmiina kassapohja, jossa kolikot ovat täysin eri järjestyksessä minun pohjaani verratuna ja tästä seuraa lisää virheitä. Olin koko päivän pyrkinyt laskemaan pullokuitit, niin että voisin päivän päättyessä lähteä mahdollisimman nopeasti ulos kaupasta, nyt jouduin kuitenkin vielä laskemaan erikseen uuden kassapohjani kuitit. Kuinka ihanaa! Päivän aikana minua lohdutti ajatus illan ohjelmasta, jota olin pyörittelyt nautiskellen mielessäni koko päivän. Työpäivän päätyttyä selvisi, että sekin suunnitelma kaatui.

Jotenkin tuollaiset asiat eivät ole yleensä lainkaan häiritseviä, mutta jotenkin eilen tuntui, että hitto vie, mikään ei mene nappiin. Tuntui kuin mielialani olisi ollut kuin hiekkalinna, jota aallot syövät jatkuvasti vaikka teen kaikkeni sen estämiseksi. Nuo aallot, epäonnistumiset, söivät mielialaani, jonka yritin pitää ehjänä ja onnellisena korjaamalla sitä aina aallon viedessä siitä palasen tai estää aaltoa osumasta siihen. Illan loppussa kuitenkin tuntui kuin nousuvesi olisi hukuttanut linnani täysin, niin että mitään mahdollisuutta sen pelastamiseen ei ollut. Edes uudestaan rakentaminen ei onnistunut siihen paikkaan, vaan täytyi alottaa aivan muualta. Siksi meninkin aikaisin nukkumaan ja tänään hiekkalinnani onkin eri paikassa ja nauttii ehkä hieman tuulisesta, mutta silti aurinkoisesta päivästä.

Tämä oli nyt tälläinen ehkä vähän turhan valittava blogiteksti, mutta ehkä tämä eilisen epäonnistumien summan tarkoitus olikin potkaista minut kirjoittamaan tähän blogiin. Tulevaisuudessa lupaan kirjoittaa, ehkä hieman rakentavampaa ja ei niin minäkeskeistä tekstiä.

Kiitos, jos jaksoit lukea loppuun!