Ystävänpäivä... ei niin ystävällinen.

Yleensä en ole pitänyt maanantaita mitenkään ihmeellisenä päivänä. Siinä päivä muiden joukossa. Onhan viikonloppuun taas tietty matkaa, mutta ei se eroa muuten muista arkipäivistä. Eilen kuitenkin maanantai oli harvinaisen tuskallinen. Se oli myös ystävänpäivä!

Aamulla heräsin aikasin (joskus viiden jälkeen) heittämään tyttöystävääni töihin. Oli muuten jäätävän kylmä ulkona! Hyvä että auto käynnistyi. Auto lämpenikin vasta, kun olin saapunut takaisin. Heti kun olin päässyt takaisin syöksyin peiton alle lämmittelemään ja nukuin johonkin kymmeneen. Töitä minulla olisi 14:30. Aikaa siis olisi siis vielä tehdä vaikka mitä. Aamupalan jälkeen istuin koneelle editoimaan erästä matkavideota. Siinä aika juoksikin sitten turhankin nopeasti ja huomasin, että tuli jo kiire töihin. "Hitto!" Dösä tulee 10 minuutin päästä ja muistin, että eihän matkakortilla ole rahaa ja olin saanut jostain päähäni eilen, että tankkaan autoon bensaa koko käteisvaroillani. Rahaa ei tietenkään löytynyt mistään, joten jouduin turvautumaan ottamaan viimeisetkin hilut lapsuuden eurokokoelmastani, johon olin keräillyt eri maiden euroja. Onnekseni dösä oli myöhässä ja ehdin siihen juuri ja juuri.

Tähän mennessä päivä oli mennyt kuin mikä tahansa muu päivä. Ei mitään ihmeellistä. Töihin saavuttuani, kuitenkin iski jostain puun takaa aivan raivoisa väsymys! Ei todellakaan mikään perus väsymys. Yleensä kun istun kassalla, niin ensimmäinen tunti menee kuin siivillä ja ensimmäinen taukokin pääsee melkein yllättämään. Tällä kertaa asia oli toisin. Katsoin kelloa jo ensimmäisen viiden minuutin jälkeen. Ei siinä vielä mitään, mutta jostain ihmeen syystä kaikki asiakkaat olivat kuin kymmenen sitruunan syöneitä. Kukaan ei vastannut "Hyvää päivän jatkoa!"-toivotuksiini ja ruuhkat ylettyivät myymälän hyllyille asti. Tilannetta ei hyödyttänyt yhtään päässäni pikkuhiljaa yltyvä kolossaalinen päänsärky. Väsymyksen, pääsäryn, kiukkuisten asiakkaiden lisäksi onnistuin tekemään aivan naurettavia virheitä kassalla: löin väärän summan rahaa koneeseen, otin tuotteita liikaa tai liian vähän kuitille ja löin kassan auki ennen ostosten päättymistä. Siitä vasta asiakkaat innostuvatkin. Hetken päästä kassakin jumittuu. Jipii! Sitten vaan siirrytään ruuhkaisemmalle kassalle. Siellä onkin sitten valmiina kassapohja, jossa kolikot ovat täysin eri järjestyksessä minun pohjaani verratuna ja tästä seuraa lisää virheitä. Olin koko päivän pyrkinyt laskemaan pullokuitit, niin että voisin päivän päättyessä lähteä mahdollisimman nopeasti ulos kaupasta, nyt jouduin kuitenkin vielä laskemaan erikseen uuden kassapohjani kuitit. Kuinka ihanaa! Päivän aikana minua lohdutti ajatus illan ohjelmasta, jota olin pyörittelyt nautiskellen mielessäni koko päivän. Työpäivän päätyttyä selvisi, että sekin suunnitelma kaatui.

Jotenkin tuollaiset asiat eivät ole yleensä lainkaan häiritseviä, mutta jotenkin eilen tuntui, että hitto vie, mikään ei mene nappiin. Tuntui kuin mielialani olisi ollut kuin hiekkalinna, jota aallot syövät jatkuvasti vaikka teen kaikkeni sen estämiseksi. Nuo aallot, epäonnistumiset, söivät mielialaani, jonka yritin pitää ehjänä ja onnellisena korjaamalla sitä aina aallon viedessä siitä palasen tai estää aaltoa osumasta siihen. Illan loppussa kuitenkin tuntui kuin nousuvesi olisi hukuttanut linnani täysin, niin että mitään mahdollisuutta sen pelastamiseen ei ollut. Edes uudestaan rakentaminen ei onnistunut siihen paikkaan, vaan täytyi alottaa aivan muualta. Siksi meninkin aikaisin nukkumaan ja tänään hiekkalinnani onkin eri paikassa ja nauttii ehkä hieman tuulisesta, mutta silti aurinkoisesta päivästä.

Tämä oli nyt tälläinen ehkä vähän turhan valittava blogiteksti, mutta ehkä tämä eilisen epäonnistumien summan tarkoitus olikin potkaista minut kirjoittamaan tähän blogiin. Tulevaisuudessa lupaan kirjoittaa, ehkä hieman rakentavampaa ja ei niin minäkeskeistä tekstiä.

Kiitos, jos jaksoit lukea loppuun!