maanantai 14. marraskuuta 2011

Pyykkipäivä

Mistä minä nyt repäisin tämän inspiraation kirjoittaa tänne blogiin, jonka olemmassaolon juuri ja juuri muistin? Ehkä tylsyydellä on osuutta asiaan, kuten myös sillä että elämäni on saanut niin paljon uusia kulmia ja mausteita sitten viime kirjoituksen. Kassatyöt lopetin jo huhtikuussa, jolloin kuppini täyttyi tuosta ihmismieltä alentavasta työstä. Nykyään ansaitsen elantoni taksin-kuljettajana. Taksikuskiksi ryhtyminen oli loistava päätös.
Moni asiakas kysyy hieman huvittuneena,
että no olenko minä nyt sitten tykännyt työstäni. Vastaus tulee aina yhtä varmana; olen! Taksikuskin työ on mielestäni turhan aliarvostettu. Työ antaa paljon joustamisen varaa ja on erittäin ihmisläheistä. Toki on niitä kuskeja, jotka eivät paljoa puhu eikä pukahda, mutta jos vaan haluaa, niin saa varmasti kuulla joka päivä mitä hauskempia ja mielenkiintoisempia tarinoita. Todella monesta työstä voi tehdä itselleen mieluisen ihan vain asennoitumalla siihen oikein tai ikävän asennoitumalla siihen negatiivisesti.
Yhtään uhkaava tilannetta en ole joutunut vielä kokemaan. Suurin osa - ehkä noin 90% -asiakkaista on ystävällisiä tai istuvat vain hiljaa takapenkillä. 5% ovat todella ystävällisiä ja haluavat oikeasti keskustella. Loput 5% ovat sitten taas niitä joilla tuntuu olevan jotain ongelmia tai ovat ympäripäissään, eivätkä kykene olemaan asiallisesti.
Kun ajaa 12 tuntia päivässä ympäriämpäri pääkaupunkiseutua, niin siinä ehtii myös nähdä ja kokea kaikenlaista. Harmillisia asioita mitä näkee tai mistä kuulee usein ovat kolarit, tappelut, rattijuopot tai kadonneet henkilöt. Sitten välillä taas näkee vähän jotain hauskempaa, kuten mielenosoituksia tai kulkueita, katuesityksiä tai ihan vaan todella kauniita maisemia - on kerran taksiini meinattu synnyttääkkin.
Kaiken kaikkiaan erittäin mielenkiintoinen ammatti ja kyllä siitä juuri ja juuri elääkseen rahaakin saa. Taksissa kun nököttää tolpalla, niin on hyvää aikaa vaikka lukea, neuloa tai vaan turista kavereiden kanssa puhelimessa/facebookissa tai muiden taksikuskien kanssa tolpalla. Tällä hetkellä työ on sellaista, että ei tekisi pois vaihtaa millään. Nyt olen saanut jo kaksi ylinopeussakkoa vuoden sisään, niin että jos se kolmas tulee niin lähtee työ alta.
Nyt olen tyytyväinen kun "hajonnut" pesukoneeni taas toimii, vaikka ei se koskaan rikki ollutkaan. Mielestäni se kärysi ja kolisi ihmeellisesti, mutta isän tultua tarkistamaan asiaa, niin ilmeni, että "kolina" oli vetisten vaatteiden lotinaa ja palanut käry oli todennäköisesti pölyä mikä kärysi pois käyttämättömässä pesukoneessa. Mainittakkoon siis, että olen muuttanut asumaan omaan asuntoon myös tässä välillä. :)

tiistai 15. helmikuuta 2011

Ystävänpäivä... ei niin ystävällinen.


Yleensä en ole pitänyt maanantaita mitenkään ihmeellisenä päivänä. Siinä päivä muiden joukossa. Onhan viikonloppuun taas tietty matkaa, mutta ei se eroa muuten muista arkipäivistä. Eilen kuitenkin maanantai oli harvinaisen tuskallinen. Se oli myös ystävänpäivä!

Aamulla heräsin aikasin (joskus viiden jälkeen) heittämään tyttöystävääni töihin. Oli muuten jäätävän kylmä ulkona! Hyvä että auto käynnistyi. Auto lämpenikin vasta, kun olin saapunut takaisin. Heti kun olin päässyt takaisin syöksyin peiton alle lämmittelemään ja nukuin johonkin kymmeneen. Töitä minulla olisi 14:30. Aikaa siis olisi siis vielä tehdä vaikka mitä. Aamupalan jälkeen istuin koneelle editoimaan erästä matkavideota. Siinä aika juoksikin sitten turhankin nopeasti ja huomasin, että tuli jo kiire töihin. "Hitto!" Dösä tulee 10 minuutin päästä ja muistin, että eihän matkakortilla ole rahaa ja olin saanut jostain päähäni eilen, että tankkaan autoon bensaa koko käteisvaroillani. Rahaa ei tietenkään löytynyt mistään, joten jouduin turvautumaan ottamaan viimeisetkin hilut lapsuuden eurokokoelmastani, johon olin keräillyt eri maiden euroja. Onnekseni dösä oli myöhässä ja ehdin siihen juuri ja juuri.

Tähän mennessä päivä oli mennyt kuin mikä tahansa muu päivä. Ei mitään ihmeellistä. Töihin saavuttuani, kuitenkin iski jostain puun takaa aivan raivoisa väsymys! Ei todellakaan mikään perus väsymys. Yleensä kun istun kassalla, niin ensimmäinen tunti menee kuin siivillä ja ensimmäinen taukokin pääsee melkein yllättämään. Tällä kertaa asia oli toisin. Katsoin kelloa jo ensimmäisen viiden minuutin jälkeen. Ei siinä vielä mitään, mutta jostain ihmeen syystä kaikki asiakkaat olivat kuin kymmenen sitruunan syöneitä. Kukaan ei vastannut "Hyvää päivän jatkoa!"-toivotuksiini ja ruuhkat ylettyivät myymälän hyllyille asti. Tilannetta ei hyödyttänyt yhtään päässäni pikkuhiljaa yltyvä kolossaalinen päänsärky. Väsymyksen, pääsäryn, kiukkuisten asiakkaiden lisäksi onnistuin tekemään aivan naurettavia virheitä kassalla: löin väärän summan rahaa koneeseen, otin tuotteita liikaa tai liian vähän kuitille ja löin kassan auki ennen ostosten päättymistä. Siitä vasta asiakkaat innostuvatkin. Hetken päästä kassakin jumittuu. Jipii! Sitten vaan siirrytään ruuhkaisemmalle kassalle. Siellä onkin sitten valmiina kassapohja, jossa kolikot ovat täysin eri järjestyksessä minun pohjaani verratuna ja tästä seuraa lisää virheitä. Olin koko päivän pyrkinyt laskemaan pullokuitit, niin että voisin päivän päättyessä lähteä mahdollisimman nopeasti ulos kaupasta, nyt jouduin kuitenkin vielä laskemaan erikseen uuden kassapohjani kuitit. Kuinka ihanaa! Päivän aikana minua lohdutti ajatus illan ohjelmasta, jota olin pyörittelyt nautiskellen mielessäni koko päivän. Työpäivän päätyttyä selvisi, että sekin suunnitelma kaatui.

Jotenkin tuollaiset asiat eivät ole yleensä lainkaan häiritseviä, mutta jotenkin eilen tuntui, että hitto vie, mikään ei mene nappiin. Tuntui kuin mielialani olisi ollut kuin hiekkalinna, jota aallot syövät jatkuvasti vaikka teen kaikkeni sen estämiseksi. Nuo aallot, epäonnistumiset, söivät mielialaani, jonka yritin pitää ehjänä ja onnellisena korjaamalla sitä aina aallon viedessä siitä palasen tai estää aaltoa osumasta siihen. Illan loppussa kuitenkin tuntui kuin nousuvesi olisi hukuttanut linnani täysin, niin että mitään mahdollisuutta sen pelastamiseen ei ollut. Edes uudestaan rakentaminen ei onnistunut siihen paikkaan, vaan täytyi alottaa aivan muualta. Siksi meninkin aikaisin nukkumaan ja tänään hiekkalinnani onkin eri paikassa ja nauttii ehkä hieman tuulisesta, mutta silti aurinkoisesta päivästä.

Tämä oli nyt tälläinen ehkä vähän turhan valittava blogiteksti, mutta ehkä tämä eilisen epäonnistumien summan tarkoitus olikin potkaista minut kirjoittamaan tähän blogiin. Tulevaisuudessa lupaan kirjoittaa, ehkä hieman rakentavampaa ja ei niin minäkeskeistä tekstiä.

Kiitos, jos jaksoit lukea loppuun!